Lupasin kirjoittaa tänne blogiini kirjan julkaisuun liittyviä asioita, ja yksi etappi kohti julkaisua on jälleen saavutettu. Kirjani kansi on valmistunut! Olen odottanut tätä hetkeä siitä lähtien, kun sain kuulla, että kirja julkaistaisiin. En tiedä teistä muista, mutta minulle kirjan etukannella on merkitystä.
Usein sanotaan, että kirjaa ei saisi tuomita kansien perusteella. Se on toki kaunis sanonta, mutta ei pidä kovinkaan usein paikkaansa. Totuus on, että kannet vaikuttavat siihen, valitaanko kirja vai ei. Pakkauksen ulkonäöllä on väliä. Kannen tehtävänä on herättää tulevan lukijan huomio ja saada lukija ottamaan kirja käteensä. Jos niin tapahtuu, tutkimuksen mukaan (Clark & Phillips, 2008) kirjan ostamisen todennäköisyys viisinkertaistuu. Never judge a book by it’s cover. Joidenkin mielestä sanonta on alunperin tarkoitettu ironiseksi.
Olen lukenut monia kirjoja, joilla on tarinaan sopimaton kansi, muuten vain huono kansi tai ehkä jopa sellainen kansi, josta ei saa oikein mitään tolkkua. Harva kansi on sinänsä ruma, mutta joskus niitäkin sattuu vastaan. Se on makuasia, tiedän kyllä, mutta kaikkien aikojen rumimman kannen palkinnon mielestäni voittaa yksi suosikkikirjoistani:
Timo K. Mukka, Maa on syntinen laulu. Kannen kuva Reino Uusitalo. 11. painos.
Melkein kyynel silmässä joudun katsomaan tätä kantta. Metsää, tyttö… Eikö tästäkin kuvasta olisi saanut houkuttelevamman? Toisaalta, jos tietää että kirja myy kuitenkin – ja Mukkahan myy – niin miksi maksaa graafikolle… Toisen palkinnon tässä rumuuskilpailussa saa itsemurhakansi:
Arto Paasilinna, Hurmaava joukkoitsemurha.
Niin, joukkoitsemurha. Kiehtova aihe, ja varmasti kannen suunnittelijalla on herännyt aiheesta ajatus jos toinenkin. Ja mitä siitä on saatu aikaan? Kasa tylsistyneen näköisiä ihmisiä. Pallo, joka on ehkä kuu? En näe kannessa hurmaavuutta enkä itsemurha-aikeita, ja kansi saa minut epäilemään, onko tämäkin sitä paljon puhuttua ironiaa. Niin tai näin, kansi ei ainakaan minua sytytä.
Oman kirjani kanteen olen tyytyväinen, vaikka etukäteen pelkäsin, että en ehkä pitäisi kannesta. Sain antaa kannen tekoon ideoitani, ja toivoin, että kuva ei olisi liian tyttömäinen tai hempeä. Tässäkin Nordbooksin graafikko, Jenina Törmänen, on mielestäni onnistunut. Kanteen on laitettu taustalle kuva Englannin Stonehengestä, mikä toimii hyvin, sillä kivet luovat uhkaavaa tunnelmaa. Kannen väritys on tumma, eikä siinä onneksi ole käytetty vaaleanpunaista.
Ilmeisesti Stonehenge ei ole kirjan kansissa kovin yleinen aihe. Tarkistin asian Kirjasammon sivuilta, jossa saa hakea kirjan nimeä sen kannen perusteella. Hakukenttään voi kirjoittaa, mitä kansikuvassa muistaa nähneensä – esimerkiksi hakusana ”kädet” tuottaa 752 tulosta. Stonehenge taas tuottaa vain viisi osumaa.
Pidemmittä puheitta julkistan siis oman kanteni, tässä se on! Ottaisitteko sen käteenne kaupassa tai lainaisitteko kirjastosta, pelkän kannen perusteella?
Kannen kuva: Jenina Törmänen.
Koivunlehti, linnunrata 
Hieno kansi ja hyvä fonttivalinta! Kannen perusteella odottaisin jotain kummallisia riittejä/mystiikkaa sekä sitä, että tuolle kannen tytölle käy jotain ikävää. Yhdistettynä kirjan nimeen ja Kreikkaan vievien ajatusten vuoksi tulee mieleen, että tarinan on kuljettava ympäri Eurooppaa. Tuon Stonehenge-tarinan tuntevana odotettavissa on hyvä kirja!
TykkääTykkää
Kiitos, Petra! Tykkäsin kyllä itsekin kannesta ja tekisi mieli ottaa kunnia siitäkin, vaikka kaikkihan on ihan graafikon ansiota 🙂
TykkääTykkää
Kansi on mielestäni onnistunut. Itse en sitä nimenomaan kannen perusteella käteeni ottaisi, mutta varsinainen kohderyhmä ehkä. Eikä kansi minunkaan lukemistani lukemustani estäisi. Hyvää työtä graafikolta.
TykkääTykkää
Kiitos, Harri! Jos kohderyhmänä on nuoret tytöt, niin taidat tosiaan olla siitä kaukana 😉 Mutta ostetaanhan kirjoja paljon lahjaksi, joten kannen täytyy miellyttää vähän kaikkia.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Kolmen kansikuvan kisa – Koivunlehti, linnunrata