Lukupiirini valitsi ensimmäistä kertaa luettavakseen runoutta. Suuren kunnian sai Jenni Haukion hieno runokokoelma Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata (2003). Kun runokokoelman käsittelypäivä tuli, katselin ihmeissäni, miten osasta lukupiiriläisiä – fiksuista, kokeneista kirjallisuudenystävistä – tulikin vaivaantunut joukko hiljaisia, katsekontaktia vältteleviä emmäosaalukearunoja-ihmisiä. Runous on liian vaikeaa! En muista kuinka runoja analysoidaan! lukupiiriläiset protestoivat tapaamisemme alussa. Ihmettelin. Jos runouden lukeminen ja siitä keskusteleminen ystävien kesken, rennossa tilaisuudessa, säikyttää koulutettuja, aikuisia, kirjallisuuden suurkuluttajaystäviäni, niin miten pahasti se pelottaa ihan tavallisia lukijoita?
Pelottava runokokoelma.
Itse en runoutta lukiessani ajattele, että voisin tulkita runoja jotenkin oikealla tai väärällä tavalla. Runon jokainen vastaanottaja, kuulija, kuitenkin ymmärtää runon omalla ainutkertaisella tavallaan. Mikään tulkinta ei ole suoranaisesti väärin – mutta sen sijaan ylitulkintaa voi olla niin, että lukee runosta esille jotain, mitä siinä ei ole. Runouden lukeminen on kuitenkin niin erilaista kuin muun kaunokirjallisuuden, että ylitulkintakin voi muodostua ongelmalliseksi käsitteeksi. Jos tulkitsen, että runossa puhutaan kuolemasta, koska se herättää ajatuksissani sellaisia mielleyhtymiä, niin kuinka joku toinen voisi väittää, että ylitulkitsen?
Runouden tulkitsemista edeltääkin analyysi, joka tarkoittaa tarkkaa tarkastelua. Eli ennen kuin tulkitaan, mitä runo meille kertoo, tarkastellaan runoa tarkasti. Sen jälkeen on ehkä helpompi keskittyä siihen, mikä runossa on olennaista ja mikä ei. Analyysiä varten on hyvä hallita jonkinlainen perustermistö, jonka avulla runoa käy läpi: voidaan esimerkiksi puhua kielikuvista, toistosta, vastakkainasetteluista ja rakenteesta. Otan esimerkkirunoksi Jenni Haukion runokokoelman Sinne minne kuuluisi vihreää ja maata nimettömän runon:
Runoa analysoidessa kannattaa aloittaa tarkastelu runon rakenteesta. Montako säettä (riviä) ja säkeistöä (kappaletta) siinä on? Alkavatko säkeet samasta kohdasta vai onko joitain säkeitä sisennetty? Kannattaa tarkastella varsinkin poikkeuksia: ovatko säkeistöt ja säkeet yhtä pitkiä, vai rikkooko jokin asettelussa harmonian? Jos jokin pistää silmään, niin kyseinen kohta runossa saattaa olla tulkinnankin kannalta tärkeä. Haukion esimerkkirunossa kaikki säkeistöt paitsi yksi alkavat samasta kohtaa. Tämä yksi säkeistö on siis jollain lailla merkityksellinen. Säkeistössä puhutaan siitä, mitä tapahtuu, kun mökkiläiset lähtevät kotiin: ”antaa merikaislan kasvaa uimareitit umpeen, / supikoirien syödä- -”. Säkeistö siis kuvailee tulevaisuutta ja sitä, kuinka luonto valloittaa takaisin ihmisten kesällä hallitsemat alueet.
Rakenteen lisäksi alussa kannattaa kiinnittää huomiota välimerkkien käyttöön. Haukio ei ole käyttänyt pisteitä, mutta pilkkuja, ajatusviivoja ja yksi kysymysmerkki löytyy. Varsinkin lopun kysymysmerkki on mielenkiintoinen, sillä se kyseenalaistaa koko runon lopun; kyseessä ei olekaan väite, vaan kysymys: ”Mitä villiintyneistä akileijoista/ – – / kun kaikki kuitenkin lakastuu/ juuri päästyään kukkaan?” Eli ehkä akileijoilla on sittenkin väliä runon puhujalle, vaikka kaikki kuitenkin lakastuu.
Runon analyysin aluksi kannattaa selvittää itselleen, mikä on runon esittämä puhetilanne, eli mikä tilanne runossa on käynnissä. Haukion runossa puhetilanne on melko helposti selvitettävissä, koska runon puhuja sanoo jo säkeessä 1, että kyseessä on ”lähtö”, jota on edeltänyt ”kuulaista kuulain kesä”. Myöhemmin runosta voi löytää sanaperheen, joka liittyy mökkeilyyn: puhutaan katiskasta, nuotiosta, rannasta ja merikaisloista. Voi siis olettaa, että runon puhuja on juuri lähdössä kesän jälkeen takaisin kaupunkiin, ja nyt syksyn kohta tullessa miettii kesän katoamista ja elämän loppumista yleensäkin.
Sitten, kun on saanut itselleen selväksi osan runon perustiedoista, voi siirtyä tarkempaan tarkasteluun eli analyysiin. Toistot ja erilaiset listaukset ovat runoissa usein helppo tapa päästä alkuun. Toistetaanko runossa jotain joko samoin tai eri sanoin, ja onko havaintoja, kuvailuja tai ajatuksia listattu? Haukion runossa on varsin paljon kolmilistausta, jossa on lueteltu kolme havaintoa. Esimerkiksi aiemmin mainitsemassani sisennetyssä säkeistössä on aloitettu kolmilistaus, joka jatkuu vielä seuraavaan säkeistöön: Kun puhuja poistuu mökiltä, hän antaa (1) merikaislojen kasvaa, (2) supikoirien syödä ihmisten nuotioillallisten tähteet ja (3) katiskan suun aueta. Kaikki nämä kuvaavat jonkinlaista kontrollin menetystä. Kaislat ovat merten rikkaruohoja, jotka pitäisi kitkeä pois ainakin rannasta. Supikoirien pitäisi pysytellä metsissä, poissa ihmisten silmistä, ja katiskan taas pitäisi palvella ihmistä eli pysyä ansana kaloille, ei aueta niin, että kalat pääsevät sieltä pakoon.
Kontrollin menetystä kuvataan myös seuraavassa säkeistössä, taas kolmilistauksen muodossa. Siinä puhuja kyselee kysymyksensä akileijoista: ”mitä villiintyneistä akileijoista/ – – ruostuneista hiirenloukuista/ tyynyn alle kuivuneista kymmenestä erilaisesta”. Villiintyneet kukat symboloivat luonnon voittoa ihmisestä. Ruostuneet hiirenloukut, samoin kuin toimimattomat katiskat, kertovat ihmisen vallan loppumista ja ovatkin eräänlainen uhkakuva siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen lähtee pois maaimasta. Nämä kaksi peräkkäin olevaa kolmilistausta korostavat ihmisen ja luonnon roolien vastakkaisuutta runossa ja näiden kahden loputonta taistelua.
Toistojen ja listauksien lisäksi runoissa onkin usein jotain asetettuna vastakkain, kuten tässä Haukion runossa luonto ja ihminen. Vastakkainasetteluihin päästään helposti, kun ensin tarkastellaan, mistä puhutaan. Jatkuva luonnosta puhuminen Haukion runossa tuo mukaan väistämättä ihmisen, vaikka ihmisestä esiintyykin fyysisesti runossa vain yksi nyrkki säkeessä 2: ”hellästi nyrkkiin siepattu päiväperho”. Tämäkin säe on mielenkiintoinen, kun on alkanut kiinnittää huomiota ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Ihmistä runossa edustaa nyrkki – katiskojen ja hiirenloukkujen ohella tietenkin – joka on yleismaailmallisena eleenä vihamielinen ja uhkaava. Kyseisessä säkeessä nyrkin sisälle, ihmisen hallintaan, on vangittu päiväperho. Termi päiväperho on yleistys kaikille päivisin liikkuville perhosille, eli ihmisen nyrkin sisällä ovat symbolisesti kaikki maailman perhoset, hellästi siepattuna. Tämä lähes paradoksaalinen ilmaus kuvastaa ehkä ihmisten naiivia toivoa kontrolloida luontoa hellästi, ilman – ainakaan ihmisten silmiin – näkyvää haittaa.
Ihmisen ja luonnon vastakkainasettelun lisäksi runossa on loppujen lopuksi asetettu vastakkain myös elämä ja kuolema. Ruostuneet hiirenloukut, kuivuneet juhannuskukat tyynyn alla ja lakastuneet akileijat kuvaavat kaikki elämän loppumista. Kesän aktiivisuus, nuotioillallisten ja uimareittien muodossa, on nyt vaihtunut lakastumiseen syksyn tullessa. Syksy on perinteinen symboli kuolemalle, ja se on esillä myös tässä runossa. Syksy ja kuolema ovat tulossa, ja runon puhuja miettiikin runon lopussa, mitä hyötyä oli taistella koko kesä pihan rikkaruohoja ja villiintymistä vastaan, kun kerran syksy ja kuolema lopulta vievät kaiken pois: ”mitä villiintyneistä akileijoista/ – -/ kun kaikki kuitenkin lakastuu/ juuri päästyään kukkaan?” Puhuja siis kyseenalaistaa oman toimintansa: onko tarpeen taistella luontoa vastaan ja yrittää säilyttää kontrolli itsellään, kun kerran lopulta, talven ja kuoleman koittaessa, kaiken täytyy kuitenkin loppua?
Kaiken analyysin jälkeen voi lopulta kiteyttää itselleen runon teeman eli sanoman, jonka se yrittää välittää lukijoilleen. Mistä Haukion runo loppujen lopuksi puhuu? Kuolemasta, tietenkin, kuten kaikki runot – koska jos runo puhuu elämästä se myös väistämättä puhuu kuolemasta – mutta mikä on sen syvempi viesti? Itse näen runon lähinnä runon puhujan mietiskelynä siitä, mikä on kaiken elämisen merkitys. Ei mikään kevyt runo siis, ja sen tunnelma onkin haikea ja jollain tavalla luovuttanut. Talvi on tulossa, juuri nyt, ja oliko edes mitään järkeä yrittää taistella sitä vastaan? Mutta, niin kuin runoanalyysissä aina, tulkintoja on yhtä monia kuin lukijoitakin. Minä luen runon tällä tavalla, ja varmaa on se, että muut lukevat sen eri tavalla. Oikeaa tulkintaa ei ole siis olemassakaan, ja analyysinkin saa onneksi tehdä juuri sillä tavalla kuin haluaa.
Sekavahkot muistiinpanoni Haukion runosta.
Koivunlehti, linnunrata 