Ensimmäisen romaanini julkaisemisesta on kulunut nyt reilu kuukausi. Tämän seurauksena työpaikan kahvihuoneessa ja käytävillä minulta ei kysytä kuulumisia enää yhtä paljon kuin ennen. Nyt ihmiset heti minut nähtyään tunnustavat, että eivät ole vielä ehtineet lukea kirjaani, kun on ollut niin paljon kiireitä. Toinen vaihtoehtoinen keskustelunaloitus taas on, että he ovat lukeneet kirjan, ja haluavat kertoa, mitä siitä pitivät.
Omasta romaanista on tietenkin aina hauska keskustella, ja kaikki tämä onkin minulle uutta, koska kyseessä on esikoisromaanini. Paitsi että tavallaan ei ole – olenhan julkaissut jo pari vuotta aiemmin novellikokoelman nimeltä Afroditen askelin (Nordbooks, 2017). Sen julkaisemisen jälkeen lähes kukaan ei kuitenkaan tullut juttelemaan siitä kanssani eikä oikein ketään näyttänyt se suuremmin edes kiinnostavan. Mietin silloin, että työpaikkani ihmiset tai sukulaiseni eivät varmaan sitten juurikaan lue kirjoja.
Kunnes sitten uuden romaanini julkaisemisen jälkeen tajusin, että eihän se niin olekaan. Novellikokoelmani ei aikoinaan kiinnostanut ihmisiä, koska se on suunnattu nuorille. Ei aikuisille. Ja siksi siis aikuiset ystäväni eivät lukeneet sitä.
Tämä on todella omituista.
Ymmärrän kyllä, että ihmiset valikoivat sen, mitä lukevat. Monet eivät halua lukea sellaisista kaukaisista asioista kuin rikokset, tai niin kauheista asioista kuin huumeet. Mutta nuoruus. Ei se ole kaukana, eikä se ole kauheaa. Jokaisella meistä on lisäksi omakohtaista kokemusta nuoruudesta, joten kirjan maailmaan on helppo imeytyä mukaan. Mutta aikuiset lukijat tuntuvat jotenkin ajattelevan, että kirjoissa on ikäraja; että aikuiset eivät saa lukea nuortenkirjoja. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa.
Tämä aikuisten asenne nuortenkirjoja kohtaan vaikuttaa myös nuortenkirjojen ja -kirjailijoiden arvostukseen: vaikka kyseessä olisi kuinka loistava kirja tahansa, saattaa olla, että siitä ei puhuta työpaikkojen kahvipöydissä sanaakaan. Ja koska kirjasta ei puhuta, sitä ei löydetä, sitä ei lueta, sitä ei arvosteta.
Nuortenkirjat eivät käsittele pelkkää nuoruutta, vaan aiheet ovat nykyään painavia ja merkityksellisiä: sairauksia, rasismia, ilmastonmuutosta… Ne ovat aiheita, joiden lukemisesta myös aikuiset hyötyisivät. Nuorten ja aikuisten kirjojen välinen raja on muutenkin aika häilyvä. Yleensä nuortenkirjoissa päähenkilönä on nuori, mutta tietenkään mitään tarkkaa ikärajaa ei ole. Nuortenkirjoissa on tarjolla rakkautta ja kauhua, dystopioita ja huumoria, ja ne kaikki sopivat luettavaksi myös aikuisena. Kirjastossa voi rohkeasti mennä lasten- ja nuortenosastolle kiertelemään – ja huomata, kuinka paljon valinnanvaraa onkaan.
Itselläni on tällä hetkellä luettavana Mats Strandbergin Loppu, joka kertoo 17-vuotiasta nuorista. Kaikki on muuten normaalia, mutta maapalloa kohti on syöksymässä asteroidi, joka tuhoaa koko planeetan kuukauden kuluttua. Jännittävää! Vaikka päähenkilöt ovat nuoria, romaani ei ole lapsellinen tai naiivi, niin kuin eivät useimmat nuoristakaan. Nuoret ovat rohkeita, fiksuja ja jotenkin… yllättäviä. Hyvällä tavalla. Sellaisia ovat usein myös nuortenkirjat.
Yksi viime aikojen luetuimmista ulkomaalaisista nuortenkirjoista on yhdysvaltalaisen Angie Thomasin Viha jonka kylvät. Se kertoo, mitä on olla musta nuori tämän päivän USA:ssa ja siitä syvään juurtuneesta rasismista, joka on olemassa joka hetki. Kaikki nuortenkirjat eivät siis ole pelkkää fantasiaa, niin kuin jotkut yhä luulevat. Toki Harry Pottereita, Twilighteja ja Nälkäpelejä riittää – ja varsinkin Potterit ovat mahtavia! – mutta on olemassa ihan tavallisestakin elämästä kertovia kirjoja. Esimerkiksi Juuli Niemen Et kävele yksin (Finlandia-palkinto vuonna 2016) kertoo suomalaisesta rasismista Adan ja Egzodin rakkaustarinan kautta.
Klassikkoja kaipaavalle nuortenkirjoista voisi suositella esimerkiksi S. E. Hintonin romaaneja (esimerkiksi Me kolme ja jengi), jotka kertovat aika rajustikin amerikkalaisten jenginuorten elämästä, tai vaikkapa huumoria Hadrianus Molen päiväkirjojen kautta (kirjoittanut Sue Townsend). Kauko Röyhkän mahtava nuortenkirja Miss Farkku-Suomi taas sopii luettavaksi kenelle tahansa aikuiselle: 1970-luvun Suomeen sijoittuva romaani on Keskisuomalaisen mukaan ”erinomainen”, ja Karjalaisessa sitä kuvataan näin: ”Minämuotoinen teksti kulkee hurjalla draivilla ja tavoittaa pohjoissuomalaisen nuoren– ailahtelevan mielen.”
Joten, sinä aikuinen, ehkä tarttuisit seuraavalla kerralla nuortenkirjaan? Ihan vain kokeeksi. Kirja saattaa yllättää!
:max_bytes(150000):strip_icc():format(webp)/bookmemes-3-5c52096b46e0fb00014c3a8d.png)
Lähde: Liveabout.com
Koivunlehti, linnunrata 