Olen melko tuore kirjailija: novellikokoelmani Afroditen askelin julkaistiin huhtikuussa 2017 ja esikoisromaanini Näin piirretään kuu lokakuussa 2019. Työskentelen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana IB-lukiossa. Saan siis olla myös työssäni koko ajan tekemisissä kirjojen kanssa, mikä on aika mahtavaa.
Työn ja kirjallisuuden lisäksi vietän aikaa mieheni ja ekaluokkalaisen poikani kanssa. Edellä mainittu kirjoittaa väitöskirjaa miesurheilijoiden luontosuhteesta ja pitää myös siihen liittyen tutkimusblogia nimeltä Extreme Researcher. Jälkimmäinen taas ei vielä osaa kirjoittaa vaikeita sanoja. Perheeseemme kuuluu lisäksi rescue-koira suoraan Moskovasta, Sasha, tuttavallisemmin Santtu. Se on nyt parin vuoden verran totutellut elämään suomalaisessa ympäristössä, ja näyttää tulevan koko ajan rohkeammaksi ja innostuneemmaksi.
Matkustelemme perheen kanssa paljon. Viime kesänä tutustuimme ihanaan Riminin kaupunkiin Italiassa ja kävimme myös Danten haudalla Ravennassa. Sitä ennen syyslomalla minä ja perheen pienin kävimme tervehtimässä Extreme Researcheria Turkissa, jossa hän oli kolme kuukautta tutustumassa yliopistomaailmaan pääkaupungissa, Ankarassa. Pääkaupungin lisäksi kävimme Istanbulissa ja Kappadokiassa; vaikuttavia paikkoja kaikki. Perheen pienin ihastui varsinkin turkkilaisiin aamupaloihin ja pideen, joka on turkkilaista pizzaa.
Yllä: Perheen pienin halaamassa turkkilaista nähtävyyttä.
Matkustelun lisäksi pidän italialaisesta keittiöstä ja ruoanlaitosta, johon oman haasteensa antaa Extreme Researcherin vegaaniuus tai ainakin pyrkimys siihen. Olen myös aloitteleva polkujuoksija, jolle tärkeintä on elämyksien kerääminen, ei niinkään vauhti. Välillä on aivan pakko pysähtyä kuuntelemaan käpytikan kopsuttelua tai ihailemaan pulleita mustikoita, eikö totta? Lokakuussa 2019 saavutin kuitenkin melkoisen etapin polkujuoksu-urallani, kun osallistuin Vaarojen maratonille Kolilla ja jotenkin onnistuin juoksemaan Ukko-Kolin huipulle ja vielä maaliinkin, takaisin alas – yhteensä huimat 14 kilometriä. Ja onneksi perheen moskovalaisen koiravahvistuksen myötä saan nauttia luonnossa kävelemisestä paljon myös arkisin, joka päivä.
Yllä: Moskovan koira Sasha näyttää perheen pienimmälle, kuinka liikutaan todella nopeasti.
Rakastan myös kauhuelokuvia ja kauhukirjoja, vaikka niiden vaikutus ei viimeisimmissä julkaistuissa teoksissa juurikaan näy. Katson ja luen niitä sinnikkäästi, vaikka pelottaakin – ja joskus pelottaa todella paljon. Mutta hyvät kauhuelokuvat ja -kirjat ovat niin suoraviivaisen taidokkaasti rakennettua käsikirjoittamista, että niiden tekemistä on pakko ihailla. Onnistuessaan ne ja niiden hahmot jäävät mieleen eliniäksi, mikä on mielestäni mahtava saavutus kirjoittajalta.
Koivunlehti, linnunrata 