Maailma on sun – Ekokriittinen tulkinta Tehosekoittimen laulusta

Ekokriittinen kirjallisuudentutkimus eli ekokritiikki on yksi suosikeistani kirjallisuudentutkimuksen suuntauksien joukossa. Ekokritiikki tarkoittaa yksinkertaisesti ihmisen ja luonnon välisen suhteen analysoimista. Ekokritiikki tarkastelee siis esimerkiksi sitä, miten luontoa teoksessa kuvataan, kuinka suuressa roolissa luonto on – vai jääkö se kokonaan taustalle – sekä eroavatko miehen ja naisen luontosuhteet toisistaan. Katastrofielokuvissa luonto on usein vihollisen roolissa, kun meteoriitti tai metsäpalo uhkaa, ja rakkauselokuvissa luonto taas usein tarjoaa romanttiset puitteet päähenkilöiden suhteelle.

Valitsin ekokriittisen tutkimukseni kohteeksi yhden suosikkilauluistani, Tehosekoittimen Maailma on sun (julkaistu vuonna 2000), ja analysoin, mikä rooli luonnolla on tässä rock-lyriikassa. Sen sanat löytyvät alta.

Tehosekottimen kappaleessa näyttää olevan aiheena kahden henkilön, minäpuhujan sekä hänen naispuolisen ystävänsä, kiipeäminen kaupungin lähellä olevalle kukkulalle ja antautuminen tuulen puhdistettavaksi. Henkilöiden ikä ei käy selväksi, mutta siitä optimistisesta otteesta, joka runon minäpuhujalla on – puhutaan esimerkiksi siitä, että heidän on aika puhjeta kukkaan – voisi olettaa heidät nuoriksi. Mutta siirrytäänpä luontoon.

Runossa on kolme säkeistöä ja niiden lisäksi kertosäkeistö. Ensimmäisessä säkeistössä puhutaan merkityksellisistä asioista; ikääntymisestä ja elämän tarkoituksesta. Luontoon viittaavia kohtia säkeistössä on vain yksi: ”käy jalkoihin tyly asfaltti/ unet ohuiksi kuluttaa”. Personifikaation eli elollistamisen kautta asfalttia kuvataan tylyksi ja sitä kautta kovaksi ja jollain lailla epämiellyttäväksi. Se kuluttaa jalat fyysisesti rikki ja seuraavassa säkeistössä myös unet ohuiksi eli huonoiksi, pinnallisiksi. Näin kaupunkiin liittyvään elementtiin eli asfalttiin on saatu negatiivinen lataus.

Runon toinen säkeistö on myös kertosäkeistö, joten sitä voidaan pitää tärkeimpänä säkeistönä. Siinä onkin paljon analysoitavaa, myös ekokritiikin kautta. Jo säkeistön ensimmäinen kokonainen ajatus, kolme ensimmäistä säettä, kertoo paljon runon minäpuhujan luontosuhteesta: ”Anna tuulen puhdistaa/ nostaa helmoja / heittää hiukset sekaisin- -”. Minäpuhuja uskoo siis että tuulella, yhdellä luonnon puhtaista elementeistä, on positiivinen, puhdistava voima. Tuuli puhdistaa, nostaa helmoja ja heittää hiukset sekaisin. Näistä kaksi jälkimmäistä eli alhaalle laskeutuvat helmat ja siistit hiukset kuvaavat yhteiskunnan normeja ja sitä, kuinka niiden mukaan pitää käyttäytyä, vaikka ei itse haluaisikaan. Yhteisön paine tunkee ihmiset muottiin, josta luonnonelementti, tuuli, voi hetkellisesti ihmisen vapauttaa: luonnon keskellä, tuulessa, hiukset saavat olla sekaisin ja helmakin nousta ylös.

Pitäisin myös luontosuhteen kannalta mielenkiintoisena säkeistön ensimmäistä sanaa: anna. Tuulelle siis annetaan tässä kohtaa mahdollisuus nostaa helmoja ja sekoittaa hiukset. Mutta runon toisen päähenkilön ei tarvitsisi antaa tuulen tehdä sitä, ellei hän sitä haluaisi. Näin ollen pieni sana anna kertoo siitä, että runon puhujan mielestä ihmisen valta luontoa ja tuulta kohtaan on suurta. Ihminen tekee päätöksen, ei luonto. Tämä valta näkyy myös kertosäkeistön viimeisessä lauseessa: ”ja maailma on sun”.

Runon kolmannessa säkeistössä runon minäpuhuja pyytää ystäväänsä katsomaan sateiselle taivaalle: ”Nosta kasvot ylös sateeseen/ katso lintujen lentoa/ ne ei kylvä/ ei ne satoa korjaa/ mut niil on tarpeeks kaikkea”. Toinen puhdas luonnonelementti, vesi, on mukana runossa ja romanttisesti kastelee päähenkilöt. Sade voisi olla kurjaa ja ikävää, kylmääkin se usein tapaa olla, mutta runossa katsotaan sateeseen vapaaehtoisesti ja iloiten, ja sateesta etsitään vastausta perimmäisiin kysymyksiin. Sateessa lentävät pikkulinnut toimivat runossa symbolina vapaudelle ja onnelle. Pikkulinnutkin on kuitenkin melko romantisoidusti kuvattu. Pikkulintujen elämä on paljon raadollisempaa kuin vain taivaalla lentelyä, ja ruokaakin niiden pitää oikeasti etsiä melkein koko hereilläoloaikansa.  Romanttinen kuva vapaana taivaalla lentävistä pikkulinnuista sopii runon ajatuksiin. Intertekstuaalinen viittaus Raamattuun on silmiinpistävä. Raamatussa (Matteus 6: 26) sanotaan: Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Raamatullinen viittaus pikkulintuihin voisi kertoa siitä, että minäpuhujan mielestä luonto riittää Jumalaksi, sillä Jumala on häivytetty runosta pois, mutta jollakin tavalla lintujen on silti pärjättävä ilman sitäkin.

Säkeistö jatkuu sanoin: ”Kiivetään kukkulalle/ sieltä näkee ohi kaupungin/ silloin muistat mistä tullut oot/ ja minne palaat takaisin”. Säkeissä kirjaimellisesti kehotetaan katsomaan pois kaupungista, jonnekin sen ohi, kenties taivaanrantaan tai kaukaiseen metsään. Kun otetaan huomioon edellisen säkeistön selvä alluusio Raamattuun, saattaa olla, että tämänkin ajatuksen taustalla on ollut Raamatun luomiskertomuksesta tuttu sanonta: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” Tullut-sanan toistaminen viittaa vahvasti Raamattuun. Joka tapauksessa runon minäpuhuja korostaa kaupungin ja luonnon vastakkainasettelun kautta sitä, että ihminen on peräisin jostain aivan muualta kuin kaupungista, ja että ihmisen todellinen koti ei ole kaupungin ”tylyn asfaltin” ympäröimänä. Jo ensimmäisessä säkeistössä esille nostettu elämän tarkoituksen pohdinta saa siis jatkoa tässä säkeistössä.

Runon viimeinen säkeistö vahvistaa jo aiemmin esiin tulleita ajatuksia luonnon voimakkuudesta. Melko usein käytetty kielikuva kukkaan puhkeamisesta tuodaan tässäkin esiin: ”Sun aika kukkaan on puhjeta/ kohti taivasta kurkottaa- -”. Metafora kukasta kuvastaa tässä runossa henkistä kasvua. Säkeistö sisältää myös erittäin paljon luontoon liittyviä muita kielikuvia ja deskriptiiviverbejä, kuten ”ajan pyörteet”, maailma saa ohi virrata” ja ”juuret – – kylmän kiven murtaa”. Veden ja ilman elementteihin liittyviä kielikuvia on runossa paljon, mutta myös maa elementtinä on mainittu muutaman kerran.

Ekokriittisen tulkinnan kohteeksi kappale on ihanan antoisa. Luontoa käsitellään suomalaisessa pop- ja rock-lyriikassa paljon, joten monet muutkin kappaleet olisivat hauskoja tutkimuskohteita. Kokonaisuudessaan positiivinen ja elämään rohkaiseva Maailma on sun -kappale sisältää paljon luontoon liittyvää sanastoa ja kielikuvia, mutta myös Raamattua on hyödynnetty. Näiden sekoitus on mielenkiintoinen, mikä saakin runossa aikaan sen vaikutelman, että luonnolla olisi jopa jumalallinen rooli. Toisaalta runon minäpuhujalla ja hänen ystävällään näyttää olevan suuri valta luontoon, joten voidaan miettiä, miten jumalaiseksi olennoksi ihmistäkin on runossa kuvattu. ”Maailma on sun”, niinhän runossa todetaan kertosäkeessä, ja se jos mikä on jumalaista.

Advertisement